Työpaikkakiusaaminen- saako siitä puhua?

10.10.2020 vietetään maailman mielenterveyspäivää. Tämän vuoden teemana on kuunteleminen, koska se miten tulemme kohdatuksi, vaikuttaa merkittävästi hyvinvointiimme, sanotaan MIELI.FI verkkosivuilla. Tässä artikkelissa nostan esille työpaikkakiusaamisen, joka on ilmiönä vakava, yleinen ja se muodostuu usein yksilön ongelmaksi. MIELI– sivustolta löytyy kattavasti tietoa, materiaaleja ja harjoituksia myös työyhteisöille kuuntelemisen ja vuorovaikutuksen parantamiseksi.

Kirjoitukseni pohjautuu omaan kokemukseeni, ja kuulemiini kertomuksiin työpaikkakiusaamisesta. Haluan nostaa esille myös tapahtuma ympäristön, jotta havahtuisimme asian vakavuuteen ja alkaisimme huomaan tätä ilmiötä ympärillämme. Kirjoitukseni pohjaa varhaiskasvatukseen, tarkemmin päiväkotimaailmaan, juuri sinne missä aikuisten pitäisi mallintaa kestävää, hyvää vuorovaikutusta ja tehdä vaikuttavaa työtä kiusaamisen ehkäisemiseksi.

Aikuisetko kiusaa?

Kyllä. Ja valitettavasti erittäin pahoin seurauksin. Kiusaaminen on ilmiönä hankalasti tartuttava. Kukaan ei myönnä olevansa aktiivinen kiusaaja, mutta silti kiusaamista koetaan. Kiusattu voi pahimmassa tapauksessa menettää työkykynsä, monenlaisen valtavan inhimillisen kärsimyksen myötä ja niiden johdosta, joita kiusaaminen aiheuttaa. Aikuiset ovat taitavia kiusaajia, siinä missä lapset (vaikka hekin taitavia) saattavat ”jäädä kiinni” tilanteissa joissa kiusaavat, aikuiset ovat vielä taitavampia piilottamaan viestejään, motiivejaan ja kiusaamistoimintaansa.

Olen todistanut työyhteisöissä useissa päiväkodeissa tilanteita, joissa työyhteisö katsoo kiusaajan toimintaa sormien läpi, sallien huonon käytöksen yhdelle ihmiselle. Selitysten löytäminen kiusaajan toiminnalle turvaa silminnäkijöiden oman ahterin, ”kun minulla on selitys toisen huonolle käytökselle, ei minun tarvitse puuttua siihen”. Tällainen ajattelu on valitettavan yleistä.

Kiusaamisesta vaikeneminen

Työyhteistö saattaa hyvinkin tunnistaa kiusaajan ja kiusatun roolit työpaikallaan. Tilanteissa joissa olen joutunut kiusaamisen kohteeksi, olen saanut huomata, että koko työyhteisö on jollain tasolla ollut tietoinen kiusaajan käytöksestä ja huomannut sen. Yrität hoitaa työsi siitä huolimatta hyvin, että kiusaaja heittää kapuloita rattaisiin. Ei tunnu mukavalta huomata, että muut tiedostavat ongelman, mutta eivät uskalla puuttua. Olen ollut tilanteissa, joissa kiusaaminen on ollut muotoa ”yhteisöstä ulos savustaminen”. Ei tarvitse olla kovin suuri neropatti ymmärtääkseen, että työyhteisössä jossa tapahtuu kiusaamista, se sallitaan ja kiusaamisen muotona on yrittää päästä eroon yhdestä henkilöstä, ei ole turvallista, avointa ilmapiiriä olemassa. Koko työyhteisö kokee epävarmuutta, eikä nähtyä ongelmaa haluta tunnustaa, sillä pelätään oman aseman puolesta.

Koin hyvin vahvasti yksinäisyyttä, niissä tilanteissa, joissa huomasin joutuneeni kiusaajan hampaisiin, mutta työkaverit eivät uskaltaneetkaan tiukoissa paikoissa avata suutaan. Sain tukea kahdenkeskisissä keskusteluissa työkavereiden kanssa, kannustusta ja tunnustusta rohkeudestani ottaa asia esille, tai puhua suoraan kiusaajan kanssa. Kuulin heidän omia tarinoitaan kiusatuksi tulemisesta, mutta myös siitä, että siltikään he eivät ole puhuneet esimiehille, tai työkavereille aiheesta. Kamppaillessani omien tunteiden kanssa, uutena työntekijänä, uusissa työpaikoissa, sain kiusaajan henkisen väkivallan lisäksi harteilleni monen eri työntekijän henkilökohtaisen tarinan kiusattuna olemisesta. Jollain tavalla ymmärrän näin jälkikäteen heitä, joilla ei ollut rohkeutta tilanteissa puhua, mutta uskon, että jokaisella olisi ollut mahdollisuus etsiä tuo rohkeus itsestään.

Päätin, että minä en vaikene, kukaan kiusaaja ei hiljennä omalla henkisellä väkivallaan ajatustani siitä, että kiusaamiseen ei tarvitse alistua.

Ketä kiusataan ja miksi? Kiusaajan kootut selitykset

Miksi joku joutuu kiusaajan hampaisiin, miksi joku toinen ei? Miksi ylipäänsä aikuiset ihmiset kiusaavat? He, jotka ammatissaan opettavat lapsille tunne- ja vuorovaikutustaitoja ja ovat työnsä puolesta velvoitettuja puuttumaan kiusaamiseen ja toimimaan sitä ehkäisevästi? Näitä asioita olen pyöritelly loputtomasti päässäni, myös työkavereiden kanssa keskustellessa. Kiusatun rooliin ”kuuluu” se, että kiusaamisen edetessä ja varsinkin jos sille ja epäterveelle työyhteisölle joutuu altistumaan pitkän aikaa, alkaa syiden etsiminen itsestä.

Haluan sanoa jokaiselle entiselle ja nykyiselle kiusaamista kokeneelle, että tilanne mihin olet vastoin tahtoasi joutunut, on täysin sattuman varainen, eikä lopulta liity sinuun millään tavalla henkilökohtaisesti.

Vaikka kiusaajaa tekee kaikkensa, että joutuisit näin tuntemaan. Kiusaaminen ilmiönä, kertoo vain ja ainoastaan tästä henkilöstä itsestään ja hänen vajavaisuuksistaan, kun kyseessä on aikuinen henkilö, joka tiedostaen ja pitkäaikaisesti on pyhittänyt energiansa pahan olon aiheuttamiseen toiselle. Sinussa ei ole mitään vikaa.

Ainoat selitykset, joihin olen antanut itseni uskoa kiusaamisen keskellä ollessani, että kiusaaja on kokenut minut ammatillisena uhkana, liian pätevänä, liian osaavana, liian pidettynä, jotta hän on kokenut itsensä uhatuksi. Näiden ominaisuuksien uhkana kokeminen kertoo sairaasta työyhteisöstä ja kiusaajan kieroutuneesta käsityskyvystä ja tilannearviosta. Kiusaaminen on täysin käsittämätöntä toimintaa, vailla kykyä tarkastella toimintaa ja tilanteita niiden oikeassa mittakaavassa, vähintään kahden eri henkilön näkökulmasta.

Päiväkoti kiusaamisen ympäristönä

Jokaisen varhaiskasvatuksen työntekijän on puututtava havaitsemaansa kiusaamiseen lapsiryhmässä ja sitouduttama kiusaamista ehkäisevään työhön. Jokaisessa ryhmässä on mietittävä konkreettiset menetelmät, miten havaitaan kiusaaminen, miten siihen puututaan, miten se lopetetaan ja miten sitä ehkäistään. On siis suorastaan irvokasta, että päiväkodeissa työyhteisöt rehottavat kiusaamisen villinä läntenä, kuka joutuu tulilinjalle, kuinka pahasti saa osumaa ja katsooko kaverit vierestä rämpimistäsi, vai mahtaako joku kuulla sinua ja auttaa maasta ylös?

Päiväkotien työntekijät ovat hämmentävän usein pahoin uupuneita, väsyneitä, lopussa haastavan työnsä ääressä. On ymmärrettävää, että jos työyhteisöissä on pahoinvointia, kiusaaminen on vain yksi ilmiö joka tällaisessa ympäristössä nousee esille. On kuitenkin järkyttävää, että lasten läsnäollessa tapahtuu järkyttäviä asioita, vahingoittavaa vuorovaikutusta aikuisten välillä. Lapset näkevät ja aistivat tunnelmat ja vuorovaikutussuhteet paljon terävämmin, mitä aikuiset monesti kuvittelevatkaan.

En haluaisi joutua sanomaan seuraavaa, mutta sanon mitä olen omin silmin todistanut. Olen monesti ajatellut useissa eri työyhteisöissä olleena, useamman kiusaajan toimintaa nähneenä, että aikuiset jotka toteuttavat aktiivisesti, suunnitellusti vahingoittavaa vuorovaikutusta suhteessa toisiin aikuisiin, antavat järkyttävän toimintamallin lapsille.

Alistua tilanteelle vaiko nousta tilanteen päälle?

Kiusatun ja kiusaajan roolit antavat vaikutelman, että kiusattu on passiivinen vastaanottaja ja kiusaaja aktiivinen toimija. Rooli asetelma on epäedullinen kiusatun kannalta, joka saattaa alkaa hyväksymään tilanteen, uskoa kiusaajan syöttämiä väittämiä, etsiä syytä itsestään ja asettua kiusaajan hänelle luomaan uuteen pieneen lokeroon. Mitä pidempään kiusaaminen pääsee jatkumaan, sitä kovemmin tuo laatikko puristaa kiusatun ympärillä ja happi alkaa loppumaan. On siis selvää, että koko asetelma kiusatun passiivisesta roolista on purettava. Se, että kiusattu kokee että hänellä on voimaa, osaamista ja vaihtoehtoja toimia tilanteessa oman hyvinvointinsa eteen, on ehdottoman tärkeää kiusaamisen lopettamiseksi.

Kiusatun tulee saada tukea, kiusaaminen on kiellyttyä ja kiusaamiseen sovelletaan työturvallisuuslakia. Kyse ei ole siis vähäpätöisestä asiasta, vaan pahimmillaan työkyvyn vievästä, yksilön loppuelämään vaikuttavasta asiasta, jolla ei kenenkään pidä ikinä leikkiä tai suhtautua siihen vähättelevästi.

Ensimmäistä kertaa kiusaajan kanssa vastakkain

Kun ensimmäisen kerran huomasin itseeni kohdistuvaa kiusaamista, päätin että en halua jäädä tilanteen uhriksi. En kertakaikkiaan voinut ymmärtää seläntakana pahan puhumista työyhteisössä, johon oli muutama vuosi valmistumisen jäljeen mennyt töihin varhaiskasvatuksen opettajaksi. Roolissani en voinut mitenkään hyväksyä sitä lasten kesken, joten oli itsestään selvää, että en hyväksynyt sitä aikuistenkaan kesken. Olin rohkea ja otin asian puheeksi kiusaajan kanssa. Otin asian puheeksi esimiehen kanssa ja koko työyhteisössä. Muistan hyvin monet eri keskustelut, tilanteen, epävarmuudet, turhautumiset, kuormittavat tunteet ja sen kuinka sairastelin jatkuvasti tuona aikana. Ajanjakso oli monin tavoin raskas ja jäljet näkyvät yhä, mutta voin katsoa itseäni peiliin ja todeta kohdanneeni vaikean ja monin tavoin epäreilun tilanteen rohkeasti.

Toinen kerta, kyllä tästäkin selvitään…

Toinen kerta, kun joudun kiusaajan henkisen väkivallan kohteeksi, oli monin verroin rumempi. Koin kiusaajan toiminnan jopa pelottavaksi, ja sairaaksi, millaista en ennen ole joutunut kokemaan. Tilanteen kärjistyessä ja jatkuessa pitkään huolimatta siitä, että käytin kaikki keinoni ja taitoni avun pyytämiseen ja hankkimiseen, aloin huomaamaan itsessäni jo vakavia muutoksia terveydessä. Tilanteen kuormittavuus oli vienyt työkykyni ja voimani. En halunnut ”luovuttaa” tai antaa kiusaajalle periksi, halusin uskoa siihen, että hyviä asioita lopulta tapahtuu, ja ei aikuiset vaikutusvaltaiset ihmiset voi katsoa hirveitä tilanteita vierestä, hiljaa hyväksyen henkisen väkivallan suorittamisen.

Tilanteen jatkuessa kaikista käyttämistäni toimenpiteistä huolimatta, ymmärsin että suurinta viisautta on hypätä pois sellaisesta veneestä, jonka kapteenin ja miehistön arvoja ei jaa. Katson tuota hyppyäni pois ammatista, jossa koin pystyväni toteuttamaan parhaita puoliani, jota olin vuosi opiskellut ja asemasta johon olin vuosi tehnyt töitä, pienellä haikeudella. Ajatuksiani sävyttää epäreiluuden kokemukset siitä, miten kiusaaja sai toteuttaa missiotaan, miten työyhteisön toimintakulttuuri ei muuttunut edes tällaisessa tilanteessa, miten mikään muukaan taho ei pystynyt tilanteeseen puuttumaan, vaan ongelman annettiin jatkuvasti olla kiusaamisen kohteeksi joutuneella itsellään. Lopulta, olen kiitollinen itselleni, että ymmärsin ja uskalsin lähteä ja suojella näin itseäni.

Haluan kuitenkin rakentaa tulevaisuuden työelämäni niin, että voin käyttää näitä kokemuksiani hyväkseni ja avuksi myös heille, ketkä joutuvat samojen asioiden parissa tälläkin hetkellä tarpomaan.

Puhu, tee tilanne näkyväksi

Ja artikkelin otsikkoon vastauksena, työpaikkakiusaamisesta PITÄÄ puhua! Sinulle joka olet joutunut kokemaan kiusaamista tai koet sitä tällä hetkellä, muista että kiusaaminen ei johdu sinusta. Kiusaaminen on henkisen väkivallan muoto, jota et ole valinnut kohdallesi sattuvan. Puhu asiasta ääneen, etsi tukea ja tee asiasta näkyvä rohkeasti! Se on paras tapa estää kiusaajaa toteuttamasta missiotaan tuhota itsetuntosi. Ja kun olet tilanteesta selvinnyt kuiville vesille, voit muistaa hankalan ajanjakson lopulta oman rohkeutesi ja vahvuutesi kautta, että juuri sinä uskalsit toimia, kaikista niistä muista poiketen jotka hiljaa antoivat kiusaajan hallita pelolla.

Osallistu maailman mielenterveyspäivän teemaan, vihreää valoa kuuntelemiselle. Jaa tämä tarina, kuuntele ja kohtaa, uskalla ottaa puheeksi.

-Pystyt kyllä

Oletko kohdannut työpaikkakiusaamista? Oletko joutunut kokemaan sitä itse, toiminut kiusaajana tai ollut työyhteisössä jossa kiusataan? Kerro kommenteissa, miten olet asian kokenut?

Jaa ja tykkää somessa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *