Tarkista tämä asia, kun valitset selfhelp-kirjaa ja katso yhteistyömahdollisuus juuri sinulle!

Jos olet jonkin verran lukenut selfhelp-genren kirjallisuutta, kotimaista tai ulkomaista, tiedät, että kirjat ovat pullollaan vinkkejä, harjoituksia, ohjelmia ja metodeja. Toinen toistaan parempia tietenkin. Parhaimmillaan kirjojen antamista näkökulmista tai harjoituksista tekee jonkin oivalluksen itsestään, joka saattaa olla alkusysäys positiiviselle muutokselle.

Olet varmasti myös tuntenut piston sydämessäsi, kun luet oppaita joissa kerrotaan sivukaupalla unen tärkeydestä hyvinvoinnillemme, mutta et ole onnistunut nukkumaan levollista unta vähintään 8 tuntia, mikä tulisi ohjeilla saavuttaa. Turhaudut kerta toisensa jälkeen, kun ne negatiiviset ajatukset pulpahtavat mieleesi väkisin, vaikka kuinka yrität keskittyä positiiseen ja haluat kovasti uskoa vetovoiman lakiin. Mutta aivosi tuntuu toteuttavan täysin päinvastaista suunnitelmaa.


Miksi en koe onnistumisia ja olotilani on edelleen kurja?!

Olet yrittänyt kaikkesi, noudattanut ohjeita ja harjoituksia säntillisesti, jotta mikään ei voisi mennä pieleen ja tavoitteesi toteutuisi. Lopulta turhaudut, toteat epäonnistuneesi ja tunnet olosi huonoksi. Miksi edes yritit, ei minulle tapahdu mitään hyvää, olen tuomittu epäonnistumaan, nämä sanat kaikuvat päässäsi.

Mutta. Olen huomannut, että hyvin oleellinen asia jää monista alan kirjoista puuttumaan ja kerron sinulle tässä artikkelissa, mikä se asia on.

Kerron sinulle nyt asiasta, joka useimmiten jää self help- ja elämäntaitokirjoista puuttumaan. Se asia on kriittisen tärkeä siinä, saatko tehtyä positiivisia muutoksia elämässäsi vai et. Se sama asia määrittelee sen, millä tavalla suhtaudut itseesi ja että haluatko tai sallitko itsellesi edes hyviä asioita tapahtuvan.


Sitä ennen kysyn sinulta, oletko jo tutustunut aiempaan artikkeliin ITSENSÄ KEHITTÄJÄN MUISTILISTA? Mikäli et tiedosta tiettyjä asioita, voit helposti hukkua self help- materiaalin alle ja kokea riittämättömyyttä ja epäonnistumista. Niitä tunteita emme halua kokea, kun toivomme positiviisia muutoksia elämäämme.

Mitä elämäntaito-kirjallisuus voi antaa?

Parhaimmillaan elämätaito-opas, self help-kirja tai jokin harjoitusäänite on silloin, kun se antaa sinulle hyvän olon tässä hetkessä. Asetut itsesi ääreen ja vaikka et ole tyytyväinen nykytilanteeseen, pystyt hyväksymään nykyhetken. Se tekijä, joka saa olosi tuntumaan välittömästi hyvältä, pienen helpotuksen tunteen. Kuvittele olosi, kun astut tunkkaisesta ahdistavasta huoneesta ulos ja vedät keuhkosi täyteen raitista syysaamun ilmaa. Raitis ilma virtaa koko verenkiertoosi ja ahdistava olo helpottuu välittömästi. Hetkessä on hyvä. Ja tässä olotilassa olet vastaanottavainen ja oppimiskykysi parhaimmillaan.

Taikasana helpotuksen ja hyväksymisen tunteen luomiseen ja sen välittämiseen toiselle ihmiselle on myötätunto.

Kun haet neuvoja, vinkkejä, harjoituksia tai tietoa kirjoista, e-kirjoista, äänitteistä, kursseista, koulutuksista yms. tarkista kenen ajatuksia kuuntelet. Välittyykö tekijän äänestä aito myötätunto, onko hänestä kanssakulkijaksi kipeän, henkilökohtaisen tilanteesi ja tunteidesi rinnalle. Ole kriittinen ketä uskot! Jos kirjaa lukiessa koet huonommuutta, epäonnistumista ja riittämättömyyttä, ei se palvele sinua. Lopeta kirja, keskeytä kurssi ja anna rakentavaa palautetta. Kuulostele tuntemuksiasi ja usko tunteitasi, etsi juuri sinulle sopiva ääni, sellainen henkilö, kuka saa sinut tuntemaan rauhaa ja lempeyttä itseäsi ja tilannettasi kohtaan.

Jotta sinun olisi helpompi tehdä itsellesi oikeita valintoja, mieti kenet haluat ajatuksillaan päästä vaikuttamaan elämääsi? Vaikka kyseessä olisi ”vain” kirjailija kenen ajatuksia luet painomusteen välityksellä, annat hänen puheensä vaikuttaa itseesi ja elämääsi. Eikö olisikin hyvä, että tämä kyseinen tyyppi on ymmärtäväinen ja hellä sanoissaan, asettuu viereesi ystävällisesti kuunnellen, ei kylmästi käskyttäen?


Myötätuntoinen kanssakulkija

Esittelen sinulle kirjailijan, joka levittää harteillesi lempeän, myötätuntoisen ja hyväksyvän viitan, silloin kun sitä eniten kaipaat. Vaikka edellinen kuvailu tuo mieleen pehmeyden, on myötätunto ja asioiden hyväksyminen aika hard corea, niin kuin tiedät jos muistelet elämässäsi tapahtuneita kipukohtia ja sitä, että elämä kulkee kuitenkin eteenpäin.

Taina Laane on julkaissut useita hyvinvointiin pureutuvia kirjoja, joiden aiheita voit istua käsittelemään rauhassa, ilman valtavaa muuttumisen pakkoa tai käskytystä.

On sanottu, että jos osaisimme puhua myötätuntoisesti, voisimme puhua mistä tahansa ilman riitoja ja konflikteja. Sovellan tätä ajatusta kirjoissani, kun pyrin kertomaan elämän vaikeuksista ja iloista myötätuntoisella ja inhimillisellä otteella

Taina Laane

Tainan kirjoista sanottua…

Tainan kirjat ovat voimauttavia ja inhimillisiä. Pidän niitä yöpöydälläni ja palaan niihin yhä uudelleen, koska niistä tulee hyvä olo

Lukija

Tutustu Tainan kirjoihin TÄSTÄ. Verkkosivuilta löydät myös Tainan taustaa kouluttajana ja puhujana sekä verkkokaupan ja kirjojen äärelle.


Yhteistyömahdollisuus juuri sinulle!

Ilokseni voin kertoa, että Pystyt Kyllä tekee nyt yhteistyötä Taina Laanen kanssa ja saan tarjota lukijoilleni huikeaa mahdollisuutta!

Etsimme Tainan kanssa sisällöntuottajia (Blogi/some/tms.) yhteistyöhön hänen kirjojensa tiimoilta. Jos sinulla on jokin kanava, jota päivität säännöllisesti ja haluat liittyä #lempeäävoimaa -yhteisöön, niin ilmoita itsesi minulle joko sähköpostin kaipio.heli@gmail.com tai Pystytkylla Instagram-tilin kautta.

Seuraa Pystytkylla ja tainalaane tilejä Instagramissa, niin pysyt ajantasalla yhteistyöstä ja saat vinkkejä myötätuntoisempaan ja lempeämpään arkeen

Mitä ikinä edessäsi onkin,

Pystyt kyllä

Jaa ja tykkää somessa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *