Kuuletko itseäsi?

Jos on elänyt pitkään elämäntilanteessa joka ei ole tyydyttävä ja kuluttaa omia voimavaroja, on oltava uskallusta nähdä tilanne totuuden mukaisesti. On uskallettava uskoa omia tunnetiloja ja ajatuksia, kun on ensin tutkaillut niitä jonkin otoksen verran ja riittävän etäältä. On tunnustettava tosiasiat, jotta voi alkaa toimia itselleen edullisella tavalla.

Suorittaminen ja omien tunteiden kuuntelu

On inhimillistä haluta onnistua, tavoitella miellyttäviä asioita, haluta lisää sekä kehittyä. Raja tavoitteellisesta tekemisestä psyykkeelle haitalliseen suorittamiseen on tuskallisen hämärä. Onkin siis tyypillistä suorittamiseen taipuvaiselle henkilölle keinutella iloisen tekemisen ja hampaat irvessä pakertamisen rajamailla.

Kenen tavoitteita toteutat?

Nykyaikana tehokkuutta ihannoidaan oikeastaan kaikilla elämän osa-alueilla. Tehokas pitää olla, jotta voi olla kaikkea, saada kaiken ja tehdä kaiken yhden ihmiselämän n.81:n ikävuoden aikana. Jotta todellakin ennättää saada KAIKEN on …