Tunnistatko rutiinisi?

Muutoksesta on kirjoitettu monia kirjoja. On kirjoja joissa, neuvotaan alkuun pääsemisessä, muutoksen suunnittelemisesta, sen toteuttamisesta, mitä tehdä sitten kun tulee takapakkia, mistä löytää motivaatiota muutokseen? On aikas selvää, että jos aihe olisi helppo ja jokainen pystyisi luovimaan muutoksessa haluamallaan tavalla, ei yhtään tällaista kirjaa olisi kirjoitettu. Mutta vaikka muutokseen liittyy aina mahdollisuus, ja toive parempaan päin kääntymisestä, tie sinne hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi voi olla kivinen.

Koukussa äänikirjoihin

Perinteisten self help-kirjojen ja itsensä kehittämisen kirjallisuuden sijaan, kannattaa laajentaa kirjavalikoimaansa. Periaatteessa mikä tahansa kirja, joka vie juuri sinut tapahtumiin ja tilanteisiin, joka nostaa ajatteluasi uudelle tasolle tai uusien asioiden pariin, on itsensä kehittämistä.

Itsensä kehittäjän muistilista

Nykyaikana on muodikasta ja vähän ehkä pakkokin olla tietoinen siitä, mitä on itsensä kehittäminen. Eteenpäin pyrkiminen on tavoiteltavaa ja hengissä pysymisen ehto, sillä paikallaan seisova vesikin alkaa haisemaan. On kehityttävä, opiskeltava, edettävä, oltava dynaaminen ja valmiina muutokseen. Eikö totta? Kehittäminen on tullut työyhteisöistä jokaisen ihmisen henkilökohtaiseen elämään ja vapaa-aikaan. Ympäristö toitottaa meille, että tässä ei ole hyvä, mene eteenpäin, tavoittele jotain muuta mitä sinulla jo on. Saavuta enemmän!

Uupumisen anatomia

Jos päädyt lukemaan tätä tekstiä, sinulla on todennäköisesti jokin käsitys uupumuksesta. Jos uupumus ei ole millään tavalla koskettanut sinua tai lähipiiriäsi, voi seuraava antaa pienen välähdyksen siitä, mitä uupunut on kokenut. Pohjimmitaan on kyse siitä, että kokemuksia jakamalla voimme ymmärtää itseämme ja ympäristöämme paremmin ja tehdä parempi valintoja.

Suoraa puhetta naisilta ja valmennus-arvonta

On siis virkistävää ja varsin tervetullutta, että naiset kannustavat toisiaan rohkeaan oman näköisen elämän elämiseen, unelmien äärelle ja sitä kautta kaikkien elämän mahdollisuuksien kynnykselle. Turhista lokeroista pitää pyrkiä eroon ja jokaisen yksilön on oikeus unelmoida ja ilmentää itseään omasta kokemusmaailmasta käsin.