Blogi

Kirjoja itsensä kehittäjälle ja arvonta

Sain tutustumiskappaleet kahdesta kirjasta, joista toisesta kerron sinulle alempana. Olen myös ostanut erään huikean teoksen Entä jos-kaupasta itselleni, siitä kerron sinulle myöhemmin. Ensimmäisenä esittelen sinulle tämän jokaisen itsensä kehittäjän paratiisin, Entä jos-verkkokaupan. Tässä vinkkini sinulle, jotta saat työkaluja tarvitsemiisi asioihin.

Kasvisten vaahtokylpy

Oli sitten kasviksissa ja hedelmissä multaa, hiekkaa, torjunta-ainejäämiä tai pöpöjä, niin pesen HeVi-osaston tuotteet ennen jääkaappiin laittamista. Uskon (ja tiedän), että näin saan puhtaampaa ja terveellisempää ruokaa. ”Pienilläkään” torjunta-ainejäämillä, jotka eivät pitoisuudellaan yllä haitalliseksi, en tee kropassani yhtikäs mitään.

Suoraa puhetta naisilta ja valmennus-arvonta

On siis virkistävää ja varsin tervetullutta, että naiset kannustavat toisiaan rohkeaan oman näköisen elämän elämiseen, unelmien äärelle ja sitä kautta kaikkien elämän mahdollisuuksien kynnykselle. Turhista lokeroista pitää pyrkiä eroon ja jokaisen yksilön on oikeus unelmoida ja ilmentää itseään omasta kokemusmaailmasta käsin.

Suomalainen superfood ja alennuskoodi

Oman luontosuhteen luominen on mielestäni jokaisen suomalaisen etuoikeus ja jopa velvollisuus. Vanhemman tehtävä on opastaa lapsi luonnon ääreen ja auttaa luontosuhteen luomisessa. Sillä on valtava vaikutus ihmisen hyvinvointiin, kuten juuri nyt elettävän poikkeustilan aikana on huomattu!

Elämänviisautta pienessä paketissa

Sain tutustua Viisas elämä- kirjalähettiläänä seuraavaan kirjaan, Oprah ja suuret ajattelijat- Inspiroivia keskusteluja ja elämänviisauksia.

Jo nopealla vilkaisulla ja pienen selaamisen jälkeen olin myyty. Kirja ulkoasu ja kauniit kuvat vetivät puoleensa ja lukemaan katkelmia sieltä täältä. Miten pieni kirja voikin välittää levollisuutta ja kiitollisuutta ihan vain paperisten sivujen ja musteen kautta?